Atma Kriya - opettajat Suomessa
Lavanya
Lavanya eli Marja Leena Valtanen asuu Jyväskylässä mutta tulee mielellään pitämään kursseja muuallekin päin Suomea. Yhteystiedot: E-mail: marja.valtanen@luukku.com tai GSM: 045-232 1147. Hän voi tulla pyynnöstä pitämään myös esittelytilaisuuksia Atma Kriya Yogasta.
Lavanya kertoo itsestään: "Elämäni tärkein asia on pysyä Jumalan rakkaudessa. Olen yli 23 vuoden ajan työskennellyt Chi Terapian ja Shiatsun parissa sekä hierojana. Olen myös perehtynyt kiinalaiseen lääketieteeseen sekä ohjannut Chi Kungia ja joogaa. Toimin myös rentoutusterapeuttina, ja tärkeällä sijalla elämässäni on vanhustyö ja yleensä toisten ihmisten auttaminen."
Huhtikuussa 2010 Lavanyasta tuli ensimmäinen suomalainen Atma Kriya Yoga -opettaja, hänen osallistuttuaan opettajien koulutusjaksoon Saksan Springenin keskuksessa, johon kuului myös Sri Swami Vishwanandan antama initiaatioseremonia kaikille hyväksytysti kurssin suorittaneille.
Vasant
Olen suorittanut Atma Kriya Yoga Instituutin järjestämän opettajakoulutuksen Saksassa ja saanut Swami Vishwanandalta initiaation ja valtuutuksen Atma Kriyan opettamiseen ja initiaation eli suoran energian siirron (Shaktipath) antamiseen Atma Kriya opiskelijoille. Pidän Atma Kriya Yoga-kursseja ensisijaisesti Etelä-Suomessa, mutta tarvittaessa muuallakin Suomessa.
Tulen myös mielelläni esittelemään Atma Kriya Yogaa paikanpäälle asiasta kiinnostuneille. Olen yli 20 vuotta tutkinut teosofiaa, suurien uskontojen perusopetuksia, idän ja lännen filosofioita. Yhtenä merkittävimpänä mielenkiinnon kohteena ovat olleet meditaatiotekniikat ja niiden sisäistäminen ja harjoittaminen käytännössä.
Nyt kaksi vuotta harjoitettuani Atma Kriyaa olen havainnut sen kaikista monipuolisimmaksi ja tehokkaimmaksi Yoga-meditaatio-menetelmäksi. Oman kokemukseni perusteella uskallan vilpittömästi suositella sitä kaikille niille totuudenetsijöille, jotka haluavat löytää tien syvempään Olemisen tuntoon eli ehdollistumattomaan Rakkauteen.
Vasant (Oiva Solehmainen)
Walkamantie 56
03300 Otalampi (Vihti)
0400-173527
oivasol@gmail.com